sunnuntai 3. marraskuuta 2013

 
 
 
 


 Joulu on jo ajatuksissa!

Joulun tuntua on ajatuksissa! Ilma on harmaa ja sateisen sumuinen, eikä lumesta ole tietoakaan. Ajatukset ovat silti jouluisia ja tänään kuuntelimme lasten kanssa joululauluja. Perinteisesti oma Joulunaika alkaa aina pyhäinpäivästä niin että silloin sytytämme jouluvalot pihan puihin ja pensaisiin. Tänä vuonna olimme hieman aikaisessa ja laittelimme jo edellis viikonloppuna valoja palamaan. Siitä syystä näin, että olemme karavaanareita ja alunpitäen olimme ajatelleen pyhäinpäivä viikonlopun viettää reissussa. Mutta kotona kotoisasti oltiin ja ihana kynttilöiden ja pimeän tunnelman täyttämä ilta olikin! Perheen kouluikäiset kävivät vähän keppostelemassa Amerikan Halloween tyyliin ja pienimmät kurkkivat ikkunoista ihmetellen mörköjä ja vuoroin tonttuja, jänniä aikoja pikku veijareilla!







Sisällekin laittelin jo hieman valoja. Löysin kauniit airamin led valot joissa on muovikristalleja koristeena. Pihallekin löysin led valot, joissa on lämmin valkea sävy, eikä siis liian kirkas ja teollinen. Olen tähän asti vielä vältellyt led valoja niiden kirkkauden ja liian kovan valon vuoksi, mutta nyt olen ilokseni huomannut niitä jo olevan kauniin lämpimän sävyisinä.





 
Rommirusina kuppikakut
 
2 munaa
3dl sokeria
5 1/2 dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
200g voita sulatettuna
200g (1prk) rommirusina rahkaa
 
Kuorrute:
2dl kuohukermaa
1prk rommirusina rahkaa
1rkl sokeria
nomparelleja
 
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon jauhoseos ja rommirusina rahka sekä voisula.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 225 n.15min. Silikonit vuokassa jossa itse tein muffinit, paistoaika on lyhyempi n.10min.
 
Anna muffinien jäähtyä ja tee sillä välin kuorrute.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rommirusina rahka ja sokeri. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle ja ripottele suklaa nompparelleja tms.koristeita päälle.
 
 
 
 
"Liekki lämmin kynttilästä
syttyy ihmissydämeen,
matkaa arjen hämärästä
teen jo juhlaan jouluiseen."
 
 
Tunnelmoiden,
 
-pauliina