lauantai 9. elokuuta 2014

Lankkupöytä

 Lomalla suunnittelin terassille lankkupöydän, jonka tuttu puuseppä meille teki, kesälomalla Savon maisemissa. Pöydän kaveriksi tehtiin myös penkki ja suunnittelin toiselle puolelle rottinki tuoleja, mutta päädyin kuitenkin siihen että tilaan vielä toisen penkin, että saadaan ryhmästä yhtenäinen.
 Pöydän päälle suunnittelin vielä valkoisen lyhdyt ja ne saatiin toteutettua vielä viimeisinä lomapäivinä.
Pöytä on höylättyä lankkua ja käsittelin pinnan Tikkurilan valtilla, harmaasävyisellä.
 
Katetulle terassin osalle sisustin sohvaryhmän. Kelpaa nauttia päiväkahveja ja vaikka iltasella lasi viiniä, kynttilän valossa!
Ihanaa loppukesää lukijoilleni,

-pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti