lauantai 30. lokakuuta 2010

Kaitaliinat

Tein raidallisesta kankaasta poikittaiset kaitaliinat ruokapöydän päälle. Pysyvät jotenkin paremmin paikallaan kuin tabletit ja saa tehtyä kivoja kattauksia.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Kentin kakku

KENTIN KAKKU

200 g rasvaa
4 dl sokeria
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 tl suolaa
1 ½ dl mantelirouhetta
6 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl maitoa
KUORRUTE:
0,8 dl kermaa (1 dl)
2 rkl sokeria (2½ rkl)
250 g tomusokeria (312 g)
6 rkl pehmeää voita (7½ rkl)

Rasva ja sokeri vaahdotetaan.
Munat lisätään yksitellen hyvin vatkaten.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan.
Lopuksi lisätään maito.

Paista 175 asteessa n.45min
Jäähdytä kakku ennen kuorrutusta.

Kuorrutteen valmistaminen:

Kerma ja sokeri kiehautetaan ja jäähdytetään.
Tomusokeri lisätään sihdin läpi ja lopuksi pehmeä rasva. Koristellaan mantelirouheella.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Hämähäkkikakku

Tällaisen hämähäkki kakun tein lapseni synttäreille. Päällinen lakritsitoffeekinuskia(kinuskikissan ohjeella) ja muutoin suklaa-lakka kakku. Maistui ja hävisi....

torstai 21. lokakuuta 2010

Lepakko piparit

Tein lapseni kouluun synttäritarjoiluiksi pipareita. Teemaksi valittiin halloween ja lepakon mallisia pipareita tehtiin ja koristeltiin lakritsi-kinuskilla, johon löysin ohjeen kinuskikissalta:) Piparit tein kaupan valmiista joulupiparitaikinasta.
Kaverisynttäreitä vietetään kodalla ja ulkoillaan metsässä, tehdään ehkä "kummituksen" etsintä retki metsään......Synttärit pidetään hämärän laskeuduttua.... Taitaa olla tämä halloween teema aika suosittua synttäreillä näin syksyisin... Mukavaa hämärän aikaa lukijoille:)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Lamoherukan syysväri

Vielä ruskaa... Lamoherukan syysväri on yksi parhaimpia, todella kauniina loistanut tänä syksynä.

Vanha viinipullo

Vanhalle viinipullolle löytyi paikka olohuoneesta valaisimen ominaisuudessa.

Taatelikakku

Jotenkin ensilumen aika sai ajatukset jo jouluisiin tunnelmiin ja päätin leipoa taatelikakun. Taatelikakku kuuluu meidän perheessä suosituimpiin joulunajan leipomuksiin. Tällä kertaa maustoin taatelikakun kardemummalla ja se antoi hyvän maun kakkuun.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Teline heinäseipäistä

Heinäseiväs teema jatkuu...
Tein lyhdylle telineen heinäseipäistä. Kesällä voi telineessä pitää vaikka amppelikukkia yms.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Marenkinen syysunelma

Ystäväni meni viikonloppuna naimisiin ja häissä oli teemana syysunelma. Syysunelma nimi houkutteli leipomaan syksyinen piirakan.


MARENKINEN SYYSUNELMA


Muropohja
Omenasosetta ja puolukoita
Marenki tortun päälle


Esipaistoin muropohjaa 10min 200 asteisessa uunissa. Sen jälkeen laitoin pohjan päälle omeanasosetta ja puolukoita. Jatkoin paistamista n.15min ja sillä välin tein marengin, jonka lisäsin vielä piirakan päälle ja paistoin sen aikaa että sai hieman väriä. Ihana makuyhdistelmä!
Tämä on yksi perusohjeitani ja muuttelen sitä vuodenaikojen mukaan, raparperihilloke sopii myös hyvin.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Maahisia heinäseipäistä

Heinäseipäistä syntyy pienellä vaivalla mukavan näköisiä hapsupartaisia maahisia/tonttuja. Parrat on huovutettu ja hiippalakit pellavarivettä. Nenät on myös huovutettu.
Mistä tunnet pienen tontun......

perjantai 8. lokakuuta 2010

Pimeää vastaan valoilla








Tein eteiseen asetelman callunasta, luonnon kanervasta, sammaleesta ja puolukanvarvuista. Enkä malttanut olla tökkäämättä siihen valoja tunnelmaa tuomaan pimeinä iltoina. Tämä on niin ihanaa aikaa, kun saa tunnelmoida polttaen kynttilöitä ja laitella jo uloskin valosarjoja puihin! Pimeän aikana kaikenlaiset valot puissa ja pensaissa ovat kauniita yksityiskohtia puutarhassa ja ehkä ajatukset alkavat jo pikkuhiljaa kääntymään jouluun.....

Yrtit talvisuojaan

Ruukutin kesällä yrttilavalla kasvattamani timjamin ja rosmariinin. Viihtyvät keittiön ikkunalla ja tuovat ihanaa tuoksua keittiöön ja makua ruokaan:)

torstai 7. lokakuuta 2010

Kello piirasvuokaan

Tein kellon piirasvuokaan jota en ollut oikeastaan koskaan käyttänyt. Saimme tällaista pentikin sarjaa joskus häälahjaksi ja sen valmistus lopetettiin melkein samoihin aikoihin. En keksinyt käyttöä tälle ja kaipasin keittiöön kelloa, niinpä keksin että tästä se  syntyy! Timanttiporalla reikä viisareita varten ja koneisto taakse kiinni.
Numerot laitoin koristemassalla, decupe tms. Saa askartelu liikkeestä, muistaa vaan kysyä sellaista mikä soveltuu kivelle.
Mitähän keksisi saman sarjan hedelmäkulhosta?.....

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kodan terassi

Tällainen istutus alue jätettiin terassin keskelle, kun ei haluttu siitä niin tanssilattiamaista. Pehmentää kovia puupintoja ja väreiltään istuu metsän laitaan kivasti, kunhan kasvit kasvavat. Taustalla näkyy kota ja ovi joka ei harmaantunut rautasulfaatti käsittelyssä kokonaan syksyllä. Odottaa ensi kevääseen, voihan olla, että harmaantuu talven aikana hitaasti.. mene ja tiedä. Harmaantuminen on jo alkanut, mutta todella paljon hitaammin kuin keväällä käsitellyt hirret, jotka siis reilussa viikossa vaihtoivat väriä harmaaseen. Uskon että syksyn kosteus vaikutti käsittelyn tulokseen, koska keväällä ilman kosteus on vähäistä ja rautasulfaatti toimi hyvin.

Heinäseiväsvalaisin

Tässä tällainen heinäseipäistä tehty ulkovalaisin. Heinäseipäät ovat halkaistuja ja valaisimen runko on tehty painekyllästetystä puusta, johon heinäseipäät on kiinnitetty. Sisään on asennettu halogeeni valot. Aivan kuin tulenliekki pimeässä!
Vinkki;
Onnistuu  muustakin puumateriaalista ja käsittelyyn voisi laittaa rautasulfaattia. Jos ei heinäseipäitä ole saatavilla.

Kodan hirsien käsittely rautasulfaatilla


Laitoin käsin kuorittuihin ja veistettyihin hirsiin rautasulfaatin, koska halusin hirsipinnasta kelon näköistä. Rautasulfaatti laitettiin 3.6 2010 ja ensin hirsipinta meni hieman kellertäväksi. Rautasulfaattia laitoin runsaasti, niin paljon että hirsi kastui märäksi asti. Levittäminen tapahtui ihan pensselillä.

                                                 

14.6 2010 hirsipinta oli tämän näköistä eli lähestulkoon harmaantunut. Hyvin toimi! Pinta on nyt kauniin harmaantanut joka puolelta. Myöhemmin syksyllä laitoin rautasulfaattia vielä kodan oveen, mutta harmaantuminen ei alkanut niin voimakkaana. Mielestäni syksyn kosteus vaikutti harmaantumisen hidastumiseen. Kevään kuivat säät ovat parasta aikaa rautasulfaatin toimimiseen ja parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Aion uusia käsittelyn oveen ensi keväänä.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Pihlajanmarjakakku


Tässä viime syksynä tekemäni pihlajanmarjakakku. Kinuskikissan kakkukoulussa oli idea tähän. Kakku syntyi helposti hyydyttämällä vatkauskulhossa ja kumoamalla ylösalaisin. Koristeet on marsipaania.

Kurpitsakakku

Tällaisen kurpitsakakun tein viime halloween synttäreinä pojalleni. Nyt tuli myös toive kurpitsakakusta, mitähän siihen keksisi...:)

Alppikärhö

Uskomatonta, mutta totta; meidän terassilla kukkii vielä tänään 4.10 alppikärhö. Näyttää jo toistamiseen tänä kasvukautena kauniit kellokukkansa, se sinällään ei ole harvinaista, sillä se kukkii joka kesä kaksi kertaa. Mutta todella lokakuuta mennään ja ihania kukkia saadaan vielä ihastella:)