maanantai 14. tammikuuta 2013

Puhdistuskuuri

Reipasta Vuotta 2013 kaikille lukijoilleni!

Joulu oli mitä ihanin ja täynnä iloa ja sipsutusta.. Lasten ilosta syntyi itsellekin ihana joulumieli!
Jouluaskartelut jäivät vähiin, työkiireiden vuoksi, mutta ideoita sen sijaan tuntuu pursuavan enemmän kuin siis ehtii toteuttaa :) Ensi jouluna ehkä sitten enemmän askartelua..
Tänä vuonna tuntui leivonta vievän niin paljon aikaa kun oli muutamia tilausjuttuja ja perheellekin tuli leivottua ja kylässä piipahtaville ystäville.
Jouluna tuli herkuteltua suolaisella ja makealla, näin vuoden alkajaisiksi onkin sitten hyvä vähän keventää oloa ja saada pirteyttä pakkaspäiviin!
Pauliinakin on aloittanut vuoden keventämällä, ensimmäistä kertaa kokeilin ns. sairaaladieettiä. Täytyy sanoa että nimensä mukaisesti, apua on siitä saanut! Nyt on menossa 8 päivä ja painoa on lähtenyt n.5kg. Ollaan alettu tähän puolisoni kanssa yhdessä ja näyttää häneltäkin tipahtaneen useita kiloja!
Kuuri on tarkoitettu vain kerran vuodessa toteutettavaksi ja siis kestää 13 päivää kerrallaan. 
En ole koskaa ollut mikään ihmedieettien suosija, mutta nyt päätin kokeilla. Joulun yltäkylläisyyden jälkeen on sellainen olo että on ihana puhdistua ja ehkä hieman keventyäkin :)
Dieetin ohjeen otin kauneus ja terveys.fi sivulta ja tuloksia on tullut!
Klassikkokuurin tarkoitus on vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja tehostaa rasvan palamista. Ohjeistus on tarkka ja sitä pitää noudattaa kurinalaisesti, tuloksia odottaen!
Kuulostaa ehkä ankealta paluulta arkeen kaiken ihanan Jouluhössötyksen jälkeen, mutta olo on aivan jotain muuta! Eihän kaikki tietysti kaikille toimi, mutta minulle tämä ainakin on antanut uutta puhtia ja auttaa ruokavalion keventämisessä ja antaa alkusysäyksen keventämiseen ja liikkumiseen, suosittelen!

Dieetin myötä ja päivän pidentyessä, valoisuuden lisääntyessä, ajatuksen piipahtavat ajoittain jo välin keväässä.. Viralliseen kasvukauteenkaan ei ole enää pitkä matka.. Idätystä voi aloitella jo muutaman viikon päästä.
Tuli kerättyä syksyllä paljon siememiä pihan kasveista ja josko niistä saisi uusia ihania kukkijoita ensi kesäksi..
Talvehtimassa on myös pelargonioita, kanna sekä muratti.. Vihreitä lehtiä on jo ilmestynyt...

Kirpakoita pakkaspäiviä ja aurinkoisia ajatuksia, sekä lisääntyvän auringon myötä ajatus pyrähdyksiä keväästä...

-pauliina