maanantai 16. huhtikuuta 2012

Banaanikakkua...





Banaanikakku

3 banaania
3 munaa
2kkp sokeria
3kkp vehnäjauhoja
1tl soodaa
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 prk kermaviiliä (200g)
150g voita sulatettuna
kanelia maun mukaan


Kaikki aineet sekoitetaan sekaisin ohjeen järjestyksessä. Vehnäjauhot ja sooda sekä leivinjauhe vaniljasokeri kannattaa sekoittaa ensin keskenään.
Taikina jää aika löysäksi mutta kakusta tulee todella mehevä.
Kakkua paistetaan 175 asteisessa uunissa n.50min riippuen uunista.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Mango-valkosuklaatorttu


Tämä kakku sopii tarjottavaksi mielestäni ympäri vuoden. Päällisen voi vaikka joulun aikaan tehdä punaiseksi esim. marjasoseella ja syksyisen ruskan värin kakkuun tuo ruusunmarjasose. Kesään ja kevääseen kevyen keltainen sopii mainiosti! Kakun täytettä voi myös vaihdella kausirahkojen mukaan esim.kuningatar rahka ja tiramisu saa kakkuun eri vivahteen. Lisään myöhemmin eri rahkoilla toteutettuja versioita.


Valkosuklaa-mangokakku

Pohja:
200gKaurakeksejä
50gVoita

Täyte:
1prk sitruunan makuista rahkaa
1prk appelsiini tuorejuustoa
1prk kermaa
200g valkosuklaata
1/2 dl vaniljakastiketta
mantelirouhette ja rusinoita

Mangokuorrute:
2prk mangososetta
1/2 dl vettä
1dl hyytelösokeria

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon voi. Painele irtopohjavuuan pohjalle.

Sekoita rahka, tuorejuusto, vaahdotettu kerma ja halutessasi mantelit ja rusinat, (voi tosin jättää poiskin). Jos täyte näyttää kovin paksuhkolta lisää n.1/2 dl vaniljakastiketta joukkoon. Sulata valkosuklaa ja lisää täytteeseen hieman jäähtyneenä. Kaada täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Kaada kaksi purkillista lasten mangososetta kattilaan ja lisää 1/2dl vettä ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää hyytelosokeri. Kuumenna vielä uudelleen kiehuvaksi ja anna jäähtyä hetken että alkaa saostumaan. Kaada hyytyneen kakun päälle ja koristele. Tässä kakussa lasten koristelemina kullanvärisiä rakeita.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lusikkaleivät


Keväisiin juhliin lusikkaleivät sopivat mainiosti ja mikset ympäri vuoden tarjottavaski. Itse innostun tekemään näitä keväisin, koska mummoni teki lapsuudessani näitä usein syntymäpäivilleni. Monesti myös pääsiäisenä muistan hänen tarjoilleen näitä pääsiäinmunina.
Täytteeksi laitoin viime kesänä tekemääni omena-kurpitsahilloa.

Lusikkaleivät

250g voita
1 dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1tl vaníljasokeria

Sulata voi kattilassa ja anna kiehua muutama minuutti että rasva saa vähän väriä. Lisää sokeri ja anna jäähtyä. Sekoita jauhot keskenään ja lisää sähkövatkaimella sekoittaen.
Ota sopivan kokoinen lusikka, meillä käytetään lasten muumilusikkaa, isompaa kokoa. Ota taikinaa lusikkaan ja paina kattilan reunaa vasten. Työnnä sormella pikkuleipä pellille.
Paistan lusikkaleipiä 225 vain.n.5min koska mielestäni ovat vaaleina kauneimpia. Paistamisen jälkeen laita hilloa puolikkaalle ja paina toinen puolikas päälle. Pyörittele sokerissa lopuksi.

Risuaskartelua







Pääsiäisenä kaadoimme pihasta koivuja. Pakkohan niistä oli näperrellä jotain.


Voi kun tulisi jo kesä ja saisi näihin kukkia.....!


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pupun muffinit

Tällaisia muffineja tein erään yhdistyksen kokoukseen kahvin seuraksi. 

Pupun muffinit

150 g voita
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaota
1dl kermaa
valkosuklaapaloja muffinien sisään

Kuorrute:

Kermaa
sokeria
kaakaojauhetta
suklaa koristeita

Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakao. Sekoita taikinan joukkoon jauhot ja lopuksi kerma.
Sekoittele taikina sekaisin ja jaa muffinivuokiin. Paina jokaiseen muffiniin pala valkosuklaata.
Paista 225 asteessa n.13min riippuen uunista.

Jäähdytä. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri ja kaakao. Koristele ja nauti!

Lämpöisiä pääsiäisajatuksia,

-pauliina

Valkosuklaakakku


      Tällaisen suklaa unelman tein ystävälleni joka pitää suklaasta todella paljon.


Suklaa koristeet on tehty sulatetusta suklaasta leivinpaperille. Kovettumisen jälkeen helppo siirtää kakun päälle. Munat on valmiita suklaamunia.


Valkosuklaakakku

Pohja:
300g Digestive keksejä
100g Voita

Täyte:
4 1/2 dl kuohukermaa
300g valkosuklaata

Murskaa keksit monitoimikoneessa ja lisää sulatettu voi. Painele pohja irtopohjavuokaan.
Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksia ja lisää sulatettu suklaa vaahtoon. Kaada pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään 3h, mielellään yön yli.
Irrota kakku irtopohjavuuasta ja koristele mieleiseksi. Kakun kanssa sopii hedelmasose esim.mangosose tms loistavasti.

Maukasta pääsiäistä!

-pauliina

Pääsiäisaskartelua


Lampaat on tehty kartongista leikkaamalla, keskikohtaa ei leikata, muuten tehdään kaksinkertainen, jotta pysyy pystyssä. Pikkuset painelivat aitoa lampaan villaa liiman päälle. Kiva lammasseurue koristaa nyt lastenhuonetta tuoden pääsiäisiloa!



Ikkunoihin maalailtiin peiteväreillä lasten käden jälkiä. Lisättiin nokat ja silmät ja lasten mielestä näistä tuli hauskoja pääsiäistipuja!


Peiteväreillä on kiva maalata ikkunoihin. On helppo tehdä ja pestä pois. Pienetkin lapset voivat maalata mieleisiään kuvia.